tiistai 26. toukokuuta 2015

Uunissa paahdettu kukkakaali



Yksinkertaiset jutut on yleensä hyviä, mutta pieni lisä parmesania ja voita tekee ihmeitä. Uunissa paahdettu kukkakaali, ohuenohuella voipedillä ja parmesanilla hunnutettuna onkin ihan superhyvää verrattuna tavalliseen, keitettyyn kukkakaaliin. Sopi hyvin lisukkeeksi grillatun lihan kera!

Uunissa paahdettu kukkakaali


Pese puolikas iso kukkakaali ja irrottele nuput. Ota jääkaappikylmä voipala ja vuole siitä juustohöylän avulla ohuita voilastuja uunivuoan pohjalle (yhteensä n. 50g). Asettele kukkakaalit voin päälle. Ripottele kukkakaalin päälle suolaa, mustapippuria ja pieni ripaus juustokuminaa. Raasta päälle 50g parmesania. Paahda 200-asteisessa uunissa, kunnes kukkakaalit ovat kypsiä ja pinta paahtunut (n. 40min).


lauantai 23. toukokuuta 2015

Huippukokin kotiruokaa: kukkakaali-kibbeh



Sain blogin kautta arvostelukappaleen Tomi Björckin vasta ilmestyneestä Huippukokin kotiruokaa 2 -kirjasta. Selailtuani paksuhkon kirjan läpi päädyin monien hyvän kuuloisten reseptien joukosta poimimaan minulle ihan uuden ruuan: kibbeh, joka muistuttaa mielestäni falafeliä. Tässä tapauksessa kyseessä oli kukkakaali-kibbeh, jonka kylkeen tein ihan oman pääni mukaan couscous-salaattia ja jugurttikastikkeen, joka myötäili hyvin pitkälti Tomin versiota.

Itse ohje aihetti hieman hämmennystä, enkä voi sanoa seuranneeni sitä orjallisesti. Lopputulos näyttää kuitenkin jota kuinkin samalle kuin kirjassa ja maku oli ainakin todella hyvä. Tästä voisi tulla uusi lempiruokani!


Kukkakaali-kibbeh


Leikkaa yksi kukkakaali (itselläni oli pieni) pieniksi nupuiksi. Kuori ja pilko ihan pieneksi yksi salottisipuli ja kaksi valkosipulinkynttä. Laita kulhoon 100g liotettuja kikherneitä ja survo niitä pienemmiksi. 

Kuumenna kasari/laakea kattila. Kuullota kukkakaali, sipulit ja kikherneet kevyesti öljyssä ja kypsennä, kunnes ne ovat pehmenneet. Mausta 1tl kanelilla ja 1tl kuminalla ja jäähdytä. Silppua muutama oksa korianteria ja minttua ja lisää massan sekaan. Lisää vielä 1dl (rouhittuja) pinjansiemeniä, 1 kananmuna, 2rkl tahinia ja suolaa maun mukaan.

Itse survoin tässä vaiheessa kukkakaaleja hieman pienemmiksi ja vaikka ohjeessa ei pyydetä rouhimaan pinjansiemeniä, niin en halunnut niiden olevan kokonaisia. Anna taikinan maustua hetki ja pyörittele golfpallon kokoisiksi pyöryköiksi.

Uppopaista pyörykät 175-asteisessa öljyssä, kunnes ovat saaneet rapean ruskean pinnan.

Tahini-jugurttikastike


Sekoita 2dl jugurttia, 1rkl tahinia, ripaus suolaa, puolikas valkosipulin kynsi raastettuna, puolikkaan sitruunan mehu ja kuori raastettuna. Mausta vielä maun mukaan hunajalla tai sokerilla. Anna tekeytyä jääkaapissa.


Couscous-salaatti


Laita lautaselle 1,5dl couscousia ja sekoita joukkoon 1tl (luomu) kasvisliemijauhetta. Kaada päälle 3dl kiehuvaa vettä, sekoita ja anna imeytyä. Lisää valmiiseen couscousiin 1,5rkl oliiviöljyä.

Pilko muut ainekset pieniksi paloiksi: 10cm pala kurkkua ilman sisustaa, 1 tomaatti, 1 punasipuli, frisee salaatinlehtiä 5 kappaletta, tuoretta korianteria ja minttua. Sekoita kaikki ainekset ja mausta couscous puristamalla yhden kokonaisen sitruunan mehu ja lisäämällä vielä 2tl hunajaa, maun mukaan mustapippuria ja suolaa sekä valuttamalla päälle oliiviöljyä. Anna maustua jääkaapissa.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Grilled Veggies -leipä



Viime aikoina ei ole ollut varsinaisia grillauskelejä, mutta koska grilli tekee monesta asiasta pikkuisen paremman makuista, voi hätätilanteessa nopean ruuanvalmistuksen tehdä vaikka sateella. Grillatuilla kasviksilla täytettyä leipää tuli syötyä edellisellä lomareissullamme jopa kahteenkin otteeseen. Siitä tuli mieleeni, että se on aika kätevä mutta piristävä arkiruoka. Kasvikset kypsyvät nopeasti grillissä ja sitten vain leipä halki ja täyttämään. Kanarian tuliaisina saatu vihreä mojo-kastike toimi leivän välissä hyvin! 

Grilled Veggies -leipä


Leikkaa 10cm pala munakoisoa puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi, ripottele niiden päälle suolaa ja odota, kunnes nesteet nousevat pintaat. Pyyhi talouspaperilla. Paloittele puolikas paprika ja kaksi tai kolme jättiherkkusientä. Laita kasvikset kulhoon ja lorauta päälle hieman öljyä. Sekoita.

Grillaa kasvikset kypsiksi parilan päällä. Leikkaa sillä välin esim. ciabatta-leipä halki ja sivele alimmaiseen puoliskoon muutama ruokalusikallinen (vihreää) mojo-kastiketta tai jotain muuta maustekastiketta. Leikkaa 100g vuohenjuustoa kiekoiksi ja asettele leivän alimmaisen puoliskon päälle. Pese ja valuta muutama salaatinlehti

Kun kasvikset ovat valmiita, nosta ne kulhoon ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta ne sen jälkeen vuohenjuuston päälle leivän väliin. Paina leivän päällimmäinen osa kiinni ja nosta leipä muutamaksi minuutiksi grilliin. Nosta leipä grillistä, kun juusto on hieman sulanut ja leipä rapeutunut. Lisää salaatinlehdet väliin ja leikkaa leipä paloiksi.



perjantai 15. toukokuuta 2015

Dumplings



Tämä herkullinen postaus on jäänyt roikkumaan ihan liian pitkäksi aikaa luonnoksiin! Tein dumplingseja heti pian Hongkonista saavuttuamme, sillä noiden herkullisten nyyttien himo jäi päälle. Tykkään dumplingseista niin hörytetyn löllöinä kuin paistetun rapeina sekä keiton seassa. Aina hyvää!

Tein itse kahta erilaista täytettä, sillä vaihtelua on kuitenkin kiva saada. Söimme näistä kahden hengen porukalla hyvän illallisen, ja muutama dumpling jäi vielä ylitse ja teimme niistä seuraavana päivänä nuudelikeittoa. Loput wonton-taikinat käytin muuten raviolien tekemiseen, vinkvink!



Kasvis-dumplings

12kpl
Rasta karkeaksi raasteeksi 2 porkkanaa ja pilko 2dl kiinankaalta. Pilko 1 kevätsipuli varsineen, 1 valkosipulinkynsi, 1 punainen mieto chili ja raasta 1rkl inkivääriä. Kuumenna pannulla tilkka pähkinäöljyä ja kuullota kasvikset lähes kypsäksi.

Mausta 0,5rkl hoisin-kastikkeella ja 0,5rkl soijakastikkeella. Vatkaa kevyesti yksi kanamuna ja kaada puolet kasvisten joukkoon. Sekoita ja kääntele, kunnes kananmuna hyytyy hieman. Silppua 2rkl tuoretta korianteria ja sekoita mukaan. Jäähdytä.


Possu-dumplings

16kpl
Raasta 3 valkosipulinkynttä ja 0,5rkl inkivääriä sekä pilko 1 kevätsipuli. Kuumenna pannulla tilkka pähkinäöljyä ja lisää valkosipulit, inkivääri ja 200g porsaan jauhelihaa. Ruskista jauheliha ja lisää kevätsipulit.

Mausta 1,5rkl hoisin-kastikkeella, 1rkl soijakastikkeella ja maun mukaan srirachalla. Sekoita loppu kananmuna jauhelihan joukkoon ja kääntele, kunnes kananmuna hyytyy hieman. Silppua 2rkl tuoretta korianteria ja sekoita mukaan. Jäähdytä.



Ota wonton-arkit sulamaan ohjeen mukaisesti. Nosta arkki kerrallaan pöydälle (pidä loput kostean liianan alla) ja asettele arkin keskelle täytettä. Voitele reunat kevyesti vedellä ja nipistä yhteen haluamasi muotoiseksi dumplingsiksi.

Höyrytä dumplingsit kypsiksi noin kymmenen minuutin ajan, kunnes taikina on pehmeää (täyte on valmiiksi kypsää). Itse käytin perinteistä bambukoria. Kaada valmiiden dumplingsien päälle hieman seesam/pähkinäöljyä sekä erilaisia kiinalaisia kastikkeita maun mukaan (minulla oli tummaa soijakastiketta). Lisää annoksiin tuoretta korianteria ja esimerkiksi ituja.




tiistai 12. toukokuuta 2015

Ihan paras vadelmajuustokakku



Viime viikonloppuna leivottiin varmasti monessa kodissa kakkuja. Niin meilläkin, mutta perinteisemmistä juhlakakuista poiketen mieli teki ehdottomasti juustokakkua. Söin ihanaa uunissa paistettua ja vadelmilla pohjustettua juustokakkua joitakin vuosia sitten siskoni luona. Ohjetta en saanut mukaan, se oli kuulemma niin helposti googletettavissa, mutta liekö aikojen saatossa painunut hakutuloksissa jonnekin unholaan.

Minä sitten aloin kehittämään hieman epävarmana omaa juustokakkuohjetta ja tein sen silmälläpitäen pientä, 16cm halkaisijalla varustettua kakkuvuokaa. Näin kakusta tulee korkea, mutta ei kuitenkaan liian iso. Lopputulos oli mielettömän hyvä, ihan täydellinen juustokakku sekä koostumukseltaan että maultaan! Pakko varmasti kokeilla vielä uudelleen, että oliko kyse tuurista vai onko tässä tosiaan hyvän reseptin ainekset koossa.



Vadelmajuustokakku


Valmista pohja: murustele 9-10 digestivekeksiä korkeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi mössöksi. Sulata 50g voita ja sekoita keksimuruun. Painele taikina leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan (halkaisija 16cm) pohjalle sekä hieman reunoille ja paista 180-asteisessa uunissa 10min.

Tee sillä aikaa täyte: lataa kulhoon 200g sitruunatuorejuustoa, 200g ranskankermaa ja 1,5dl sokeria. Vatkaa hetki, kunnes seos on tasaista. Lisää yksitellen yhteensä kolme kananmunaa ja vatkaa aina jokaisen välissä. Lisää lopuksi 3rkl perunajauhoa ja vatkaa tasaiseksi.

Nosta pohja pois uunista ja levitä sen päälle 3/4-1dl vadelmia. Kaada varovasti täyte päälle, käyttäen apuna esim. lusikkaa (jos täytteen kaataa nopeasti keskelle, lentävät kaikki vadelmat reunoille kuten minulla kävi). Paista juustokakkua uunin alatasolla vielä n. 40min ja nosta sen päälle heti leivinpaperi, kun pinta on hieman ruskistunut (jottei se ruskistu liikaa).

Jäähdytä hyytynyt juustokakku ja nosta jääkaappiin tekeytymään. Parhaillaan kakku on mielestäni kaksi päivää jääkaapissa oltuaan.



perjantai 8. toukokuuta 2015

Kevätrullat, ihan parhaita!


Kevätrullat

Kevättalvinen Makukellarin kiinalainen ilta poiki kolme hyvää ohjetta, joista olen tähän mennessä testannut kaikkia. Ants-climb-tree jäi arkiruokiemme pysyvään ohjelmistoon ja jos kevätrullat eivät olisi aikaa vieviä, niin voisin syödä niitä vaikka joka viikko. Viikonloppuisin aikaa on kuitenkin ihan hyvin, ja tämäkin kokkailu tapahtui muutamassa osassa.

Sain kaupassa hyvän idean ostaa hieman pienempien kevätrullien taikina-arkkeja ja tajusin vasta rullia kääriessä, että pienempien rullien kohdalla urakka tuplaantuu. Tosin pienet on yleensä aina himpun verran parempia kuin suuret, joten lopulta näistä tuli ehkä parhaimpia kevätrullia ikinä. Ohje mukailee Makukellarilta saatua ohjetta suurimmaksi osaksi, mutta osa raaka-aineista on juuri niitä, mitä jääkaapista sattui löytymään. 

Kevätrullat


Aloita valmistelemalla täyte: raasta 1,5dl kaalia (itsellä oli valkokaalta) ja 1dl porkkanaa karkeaksi raasteeksi. Raasta lisäksi 3 valkosipulinkynttä ja 1,5tl tuoretta inkivääriä. Laita yksi annos vermiselliä likoamaan kylmään veteen. Paloittele 3/4dl halumiasi sieniä pieniksi paloiksi (itselläni oli kuivattuja ja liotettuja metsäsieniä). Poista yhdestä punaisesta chilistä siemenet ja pilko pieniksi paloiksi. 

Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja paista siinä 200g sika-nautajauhelihaa. Lisää kaikki paloitellut ainekset ja kääntele pannulla muutama minuutti. Mausta täyte 1tl hoisin-kastikkeella, 1,5tl soijakastikkeella, 1tl sokerilla, 0,5tl valkopippurilla ja tarvittavalla määrällä suolaa. Valuta pehmenneet vermisellit ja leikkaa saksien avulla pienemmiksi pätkiksi ja lisää täytteeseen. Kun kasvikset ovat pehmenneet lähes kokonaan, täyte on valmista.

Tästä määrästä täytettä tulee noin 25 pienehköä kevätrullaa. Peittele sulatetut kevätrullataikina-arkit kostella pyyhkeellä ja nosta yksi arkki kerrallaan käsittelyyn. Katso rullausohje esimerkiksi täältä. Kuumenna 1l öljyä 175-asteiseksi ja paista kevätrullat useammassa erässä, kunnes ne ovat rapeita ja saaneet ruskean pinnan. Tarjoile heti sweetchili-kastikkeen kera.



torstai 7. toukokuuta 2015

Kakkuideoita kevään juhliin

Kevät, aurinko ja lukuisat juhlat. Puuttuuko kakkuideoita? En ole todellakaan mikään taitava kakun tekijä, joten jos minä olen onnistunut, niin sinäkin voit onnistua. Tässä joitakin helppoja kakkuja erilaisiin juhliin:

Sulkaapavlova

Lakkapavlova

Britakakku

Jäädykekakku

Banoffee

Mansikkajuustokakku

Tuulihatut
Ja bonuksena ei-kakku: Valkosuklaiset tuulihatut

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Juustoiset ja rapeat quesadillat



Meksikolaiset quesadillat ovat kuuluneet parhaimpiin jämäruokiimme jo vuosien ajan. Aikaisemmin keväällä tein samaan tyyliin hieman erinäköistä tostadaa, mutta nyt huomasin, että quesadilla-postausta blogistani ei löydy. Siinä missä tostadan olen tehnyt usein uunissa, teen quesadillat aina pannulla, vaihtuvin täyttein. Tällä kertaa täytteenä oli jauhelihaa, jota oli maustettu mm. savupaprikajauheella, chilitahnalla ja jeeralla.

Quesadillat


Raasta neljää quesadillaa varten n. 100g juustoa hienoksi raasteeksi. Silppua puolikas nippu korianteria ja valmistele muut haluamasi täytteet. Itselläni oli tällä kertaa valmiiksi paistettua ja maustettua jauhelihaa. Väliin voi laittaa täytteen lisäksi myös Sriracha-kastiketta tulisuutta tuomaan.

Levitä kahdeksan tortillaletun päälle yhteensä 150-200g ranskankermaa (voit käyttää loput halutessasi valmiiden quesadillojen päällä). Levitä neljän letun päälle puolet juustosta, jauhelihatäyte ja korianterisilppu.

Kuumenna pannulla pieni tilkka öljyä keskilämpöiseksi. Nosta täytetty tortillaletty pannulle, ripottele lisää juusto päälle ja nosta päälle yksi tortillalettu ranskankermapuoli täytettä vasten. Painele tortillalettua tiiviisti täytteisiin kiinni, jotta juusto alkaa sulamaan siihen kiinni. Kun alimmainen lettu näyttää saaneen ruskean paistopinnan, käännä koko komeus ja paista vielä toiselta puolelta.

Nosta valmis quesadilla leikkuulaudalle ja leikkaa pizzaleikkurilla tai veitsellä neljään osaan. Tee loput samalla tyylillä (lisää välillä pannulle hieman öljyä) ja tarjoile quesadillat guacamolen, tuoreen tomaattisalaatin ja limetin lohkojen kera.


maanantai 4. toukokuuta 2015

Strawberry Cheesecake -jäätelö



Muistan sen hetken kun kymmenisen vuotta sitten maistoin ensimmäistä kertaa Amerikka-henkistä mansikka-juustokakkujäätelöä. Se oli rakkautta heti ensinuolaisulla ja siitä lähtien olen valinnut kyseisen jäätelömaun aina tilaisuuden tullen. Tämä oli kuitekin ensimmäinen kerta, kun tein kyseistä jäätelöä itse. Ja voi kuinka helppoa se olikaan! Oli ihan pakko tehdä toinen satsi heti perään.

Inspiraatiota jäätelökesän aikaiseen aloitukseen toi Blogiringin ja Valion kampanja, jossa valmistetaan makeita herkkuja keväiseen juhlapöytään (tsekkaa linkistä myös muut ihanat ohjeet!). Jäätelö ei ole kaikkein tyypillisin juhlien tarjottava, jos ei sitten ole kyse lasten synttäreistä, mutta se sopii hyvin rentoon juhlafiilikseen. Veikkaanpa, että jäätelöbaari saa myös aikuiset hihkumaan riemusta!

Jäätelön täyteläinen maku tuli Valio Viola® Vanilja tuorejuustosta, joka on valmistettu tuoreesta maidosta. Pehmeä juusto sopi jäätelömassaan erinomaisesti ja se tuo perinteiseen vaniljajäätelöön kivan vivahteen. Kesän tullen mansikkahillokkeen voi valmistaa tuoreista marjoista.


Mansikkahilloke


2dl paloiteltuja pakastemansikoita
3/4dl sokeria
1/4dl vettä

Valmista hilloke jo edellisenä päivänä. Laita mansikanpalat, sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen noin kymmenen minuuttia. Jäähdytä ensin pöydällä ja sitten jääkaapissa.


Vaniljajäätelö


3 keltuaista
1/2dl sokeria
1/2dl glukoosisiirappia
200g Valio Viola Vanilja tuorejuustoa
2dl kuohukermaa

Kaurakeksejä muutama kappale murusteltuna


Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleankeltaiseksi tahnaksi. Lisää glukoosisiirappi ja vatkaa vielä vähän. Lisää Valio Viola Vanilja tuorejuusto ja vatkaa pieni hetki. Kaada kuohukerma toiseen kulhoon ja vatkaa pehmeäksi vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto tuorejuustoseokseen.

Valmista massa jäätelöksi jäätelökoneesi ohjeen mukaisesti. Kun jäätelö on valmista, voit syödä sen sellaisenaan pehmeänä tai pakastaa rasiaan. Kun kokoat jäätelöä rasiaan, laita kerroksittain jäätelönväliin mansikkahilloketta ja keksimuruja. Ota pakastettu jäätelö hyvissä ajoin sulamaan ennen tarjoilua, sillä jäätelö on aluksi kovaa.


Yhteistyössä Valio

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappudonitsit

Donitsit


Hyvää Vappupäivää ja toukokuun ensimmäistä! Ensimmäinen donitsikokeiluni, ihanat kinuskilla päällystetyt, olivat niin hyviä, että oli ihan pakko kokeilla donitseja vielä toinen erä näin vappuna. Taikinan tein melkein samalla ohjeella, mausteet vain vaihtuivat tällä kertaa limetistä perinteiseen kardemummaan. Kuorrutteita tein kolmea erilaista ja kippasin niiden päälle kaikkia eri strösseleitä, mitä kaapista löytyi. Huippuhyviä!

Arnolds tyyliset donitsit


Donitsit


Lämmitä 3dl maitoa kädenlämpöiseksi ja lisää 1/2 palaa hiivaa. Sekoita ja lisää joukkoon 0,5tl suolaa, 0,5tl kardemummaa, 1,5dl sokeria, 50g voita sulatettuna ja jäähdytettynä sekä 1 kananmuna. Lisää jauhoja vähitellen, yhteensä noin 9dl ja sekoita taikinaa koko ajan. Ripottele lopuksi taikinan pintaan vielä hieman jauhoja ja jätä pehmeä taikina kohoamaan vähintään tunniksi.

Leivo taikinasta kevyesti jauhoitetun pinnan päällä kaulimen avulla noin 1cm-1,5cm korkuinen levy. Painele levystä ympyrämuotin avulla kiekkoja (itse tein tällä kertaa pieniä ja niitä tuli tästä määrästä 24). Jätä palat kohoamaan pöydälle vielä hetkeksi.

Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa 1kg kookosrasvaa tai 1l rypsiöljyä 175-asteiseksi. Pistä sillä aikaa donitsipalojen keskelle reikä esim. pillin avulla ja suurenna reikä sormin. Nosta 2-4 donitsia kerrallaan kypsymään, koosta riippuen. Kypsennä molemmin puolin kevyen ruskeaksi. Omat donitsini olivat hyvin pieniä ja niiden kypsennysaika oli melko lyhyt.

Nosta donitsit reikäkauhan avulla talouspaperilla vuoratun lautasen päälle valumaan ja peittele keittiöliinalla. Anna donitsien jäähtyä kaikessa rauhassa ja kuorruta sen jälkeen.




Maitosuklaakuorrute

Tästä määrästä tulee kuorrute noin 12-14 pikkudonitsille. Kuumenna kattilassa keskilämmöllä 150g paloiteltua maitosuklaata ja 3/4dl kermaa. Sekoita koko ajan. Kun seos on tasaista, nosta pois liedeltä. Dippaa donitseja suklaaseen ja lisää haluamasi koristeet.

Sokerikuorrute

Sekoita 2dl mansikan makuista tomusokeria tai tavallista tomusokeria ja 1rkl vettä tasaiseksi massaksi. Sokerikuorrutteen kannattaa olla mieluummin hieman jäykkää kuin liian löysää, joten lisää tarvittaessa tomusokeria oiken paksuuden saavuttamiseksi. Lisää kuorrute donitsien päälle lusikan avulla ja koristele.